tiistai 20. tammikuuta 2015

Kutosten blu-ray/dvd -hyllyt


Moi!

Kutosluokkalaisten kanssa teimme bluray-hyllyt, joiden tekeminen osoittautui suunniteltua vaativammaksi, varsinkin mitoituksen osalta. Hyllyjen sivut tehtiin liimalevystä, jonka jälkeen sahattiin hyllyn päätypalat. Jos halusi koristereunat, niin opettaja teki tällaiset oppilaalle kulmajyrsimellä. Osat vahattiin puuvahalla ja ennen kiinnitystä teimme taltan ja sahan avulla sivupuihin uran, johon muovinen levypidike kiinnitettiin. Tämän jälkeen mitoitettiin reikien paikat oikealle leveydelle, riippuen tekikö hyllyn dvd:lle vai blu ray:lle. Reikien paikkojen löydyttyä porattiin 6mm reiät poratapeille, joiden avulla tehtiin lopullinen kasaus.

 Osa oppilaista ilmoitti minulle työn olleen heidän vaikein koskaan tekemä puutyö. Työssä uutena osa-alueena tuli liimapuun valmistus ja tappimerkkainten ja puutappien käyttö. Kaapeista tuli melko hienoja alakoulun töitä, joissa oppilaat voivat säilyttää haluamiaan levyjä, esim. playstation tai xbox -pelejä. Alla kuvia työvaiheista.


Liimapuu kuivumassa, on tärkeää muistaa laittaa syyt eri suuntaan


Liimapuun kuivuttua oppilaat tekivät uran sahaamalla kaksi lovea, joiden väli taltattiin auki. Tämän jälkeen vuorossa oli mitoitus ja kasaus, jossa monen oppilaan kärsivällisyyttä koeteltiin.

Vahatut ja lovetut sivupalat ja muoviaihio
Voiton puolella eli hyllyn kasaus
Muoviaihio taivutettiin sivulla oleviin uriin ja näin hyllyt olivat valmiit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti